Tämä päivä alkoi kuin mikä tahansa muukin torstai. Päivästä olisi voinut tulla alun alkaenkin erilaisempi, jos olisin löytänyt jotain 70- tai 80-luvun kampetta ylleni. Mutta en löytänyt. Tai en oikeastaan muistanut etsiä.

Heräsin siis aamulla joskus klo 8.30, vedin päälleni vähän aamuvaatetta, heitin tiikereille vähän ruokaa ja avasin verhoja, jotta jellonat voivat katsella ulkomaailman tapahtumia. Sitten söin itse vähän leipää, puin päivävaatteet, katsoin televisiota ja lähdin Maffan kyydillä kouluun. Ihmeellisen melkeinpä positiivisissa tunnelmissa lähti päivä käyntiin.

Onneksi maantiedon tunnilla keskusteltiin eilisestä Jokelan koulun ampumavälikohtauksesta. Todella ikävää tuommonen, mutta niinhän se, ettei Suomikaan mikään rauhan onnela ole. Ajan kysymys oli, että milloin tämmöinen jenkkimeininki tulee tännekin. Hyvä oli siitä keskustella, todettiin että meillähän pullat on suht hyvin uunissa, kun meidän luokka on varustettu tuuletusovella, joka vie suoraan kadulle. Tosin sitten mietittiin että entä jos se skitso onkin meidän luokassa...

Mutta maantietokin oli ja meni suht normaalisti, sitten kun koulusurmasta oltiin keskusteltu. Menin hakemaan kahvia välitunnilla, juttelin Aikan kanssa pukeutumispäivästä ja uudesta huoneestani. Sitten kello olikin jo niin paljon, että lähdin valumaan omaa luokkaa kohti. Käytävällä paljon ihmisiä, ja myös Yksi, jonka kohdalla jotenkin pää tahtoo kääntyä normaalia useammin. Niin kuin tänäänkin.

Se Yksi hymyili. Minullepäin.

(Tai sitten takanani tuli joku, jolle se hymy oli oikeasti osoitettu.)



Enää ei ole vain tavallinen torstai. Tänään on torstai, jolloin törmäsin hymyyn.