Jeij. Viimeinen työpäivä (ainakin tällä hetkellä). Meidän taiteilijalle paistuu tuolla leikkaamaton versio sen lyhytelokuvasta. On ollut jännittävää olla jotenkin muka tietoinen kaikesta siihen lyhäriprojektiin liittyvästä, kun ei ole koskaan ollut osallisena siihen mitenkään. Onneksi tämän paikan avaimista pääsee eroon viimeistään huomenissa...

Eilen oli jännittävä päivä. Oltiin Maffan ja Usvan kanssa lenkillä. Tai oikeastaan Usva oli lenkillä. Me istuttiin mönkijän päällä, tarkemmin sanottuna MOPOmönkijän päällä. Niinpä, mahtoi se olla näky. Kummitäti ainaskin kovasti nauroi, kun näki meidät kököttämässä mönkkäriraukan päällä. Ei se mitään, varmaan osan hauskuuteen toi meidän vallan seksikäs pukeutuminen: Maffalla oli keltaiset sadetta pitävät pöksyt, äitini vanhat vaelluskengät ja hieno vaaleensininen takki, minulla oli kumisappaat, kurahousut ja kummitätini hieman iso, kulunut ja tuoksahtava toppatakki. Onneksi Usva oli se kaikkein tyylikkäin meistä. Musta pukee aina!

Niin siis kävimme lenkillä. 10 kilometriä. Ei kuitenkaan yhteen kyytiin, vaan puolessa välin pysähdyttiin syömään (parasta). Täytyy kyllä myöntää, että oli harvinaisen vapauttavaa pyllähtää keskelle sammalikkoa vailla huolen häivää housujen kastumisesta. Tuli ihan lapsuus mieleen, mistä sitten taas tunsi itsensä niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin wanahaksi. Mutta kivaa oli hörppiä kaakaota ja syödä eväsleipiä ja suklaata siinä itikoiden pörräillessä ympärillä. Tai no ne itikat ei niinkään kivoja olleet. Mutta siis pääasia oli nyt se syöminen siellä keskellä mettää. Tai oikeastaan vajaan 10 metrin päässä tiestä... Mutta kuitenkin.

Tänään voisi käydä Kajaanissa. Johan tuosta viime käynnistä onkin aikaa...