Niin siinä sitten kävi. Pitkän ja tarmokkaan käännytyksen tuloksena olen minäkin pikkuhiljaa alkanut valua sille kannalle, että Jyrästä on päästävä eroon nyt kun se vielä on jonkinlaisessa myyntikunnossa. Yhteisiä kilometrejä on vielä tämän kuun ajan, ja jos rakas ratsuni ei läpäise tohtorin tarkastusta (mikä on varmempaa kuin se että syksyä seuraa talvi) yhteinen tiemme jatkuu vielä siihen asti, kunnes viat on korjattu ja tohtori antanut terveen paperit. Siitä saa vielä joku asiaan perehtynyt (ja paksun lompakon omaava) hyvän ja pitkäikäisen auton pienellä laitolla... Ja tottahan se on (vaikken pidäkään siitä, että järkiperäiset asiat nostetaan pöydälle keskusteltaessa autoista), ei me tarvita noin isoa autoa kuin Jyrä. Ajamiset perustuvat tässä perheessä kaupunki- ja taajama-alueille ja yleensäkin silloin autossa istuu vain yksi henkilö.

Todennäköisesti talven aikana Jyrän syrjäyttää kuplavolkkari. Ei siinä mitään, onhan se ihan kunniakas ratsu tämän perheen emännille. Kuplalla on vain tiukat ehdot, ennenkuin sillä on edes pienet mahdollisuudet päästä pyrkimään paikalleen sydämeeni. Jyrä kun on vähän isompi auto, kuin mikään kauppakassi vaikka se miten olisikin kupla. Minä olen kyllästynyt katselemaan muiden takavaloja ja yskimään bimmereiden pakokaasuja, joten hengetöntä autoa ei enää tämän huushollin tallin täytteeksi oteta. Onneksi vanhemman mallin kuplat ovat takapotkuja, luojan kiitos.  Ja tietenkin tulevan kauppakassin on oltava (todella) hyvässä kunnossa, niin ei enää tarvitse rakasta enoani vaivata enää meidän autoasioilla.

Mutta siltikään meidän Jyrän paikkaa rinnassani pienenpieni kuplavolkkari ei pysty täyttämään...